Samuli Peltonen on Suomen kansallisoopperan soolosellisti.
Hän aloitti sellonsoiton vuonna 1989 Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa Seinäjoella Ferenc Gyimesin ja Jussi Peltosen johdolla. Turun taideakatemiassa hän opiskeli vuosina 1998–2002 Timo Hanhisen oppilaana. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli vuosina 2002–2010 professori Arto Noraksen luokalla, josta hän valmistui erinomaisin arvosanoin musiikin maisteriksi vuonna 2011. Peltonen on täydentänyt opintojaan useilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Fred Sherry, Heinrich Shiff, Gary Hoffman, Tsuyoshi Tsutsumi, Torleif Thedeen, Frans Helmersson, Martti Rousi ja Marko Ylönen. Tällä hetkellä Samuli toimii Suomen Kansallisoopperan soolosellistinä, Sibelius Piano Triossa, Total Cello Ensemblessä sekä sellosoiton että kamarimusiikin tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa. Peltonen on pitänyt mestarikursseja Suomessa, Italiassa sekä Virossa.
Kevätkauden 2015 Samuli toimi soolosellistinä Royal Danish oopperassa Kööpenhaminassa, syyskaudet 2016, 2017 ja 2018 Opera Australian soolosellistinä Melbournessa ja Sydneyssä. Vuodet 2006–2016 Samuli soitti Helsingin kaupunginorkesterin riveissä.
Samuli Peltonen on esiintynyt usean suomalaisen orkesterin mm. Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Jyväskylä Sinfonian, Tampere Filharmonian, Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Tapiola sinfoniettan, Oulu sinfonian sekä Seinäjoen ja Vaasan kaupunginorkestereiden solistina. Peltonen on myös esiintynyt mm. English Chamber Orchestran solistina, Itämeri-festivaalilla Tukholmassa sekä Puolassa Czestochowassa Bronislaw Huberman Festivalilla. Hän on esiintynyt myös monipuolisena kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa mm. Yhdysvalloissa, Australiassa, Espanjassa, Islannissa, Saksassa, Tanskassa ja Virossa, ja on tuttu näky kesän kamarimusiikki-festivaaleilla. Hän on tehnyt radionauhoituksia Suomen Yleisradiolle, levyttänyt Uuno Klamin Tseremissiläisen fantasian Helsingin kaupunginorkesterin solistina. Sibelius Piano Trion debyyttialbumin on julkaissut Yarlung -records.
Samuli Peltonen on Kaskisten Musiikkikesän taiteellinen johtaja Anna-Mari Peltosen kanssa.
Soolosellisti Peltosella on käytössään Giovanni Grancino -arvosello. Sellon hankkimisen mahdollisti Mandatum Life ja sen ammattimaisille sijoittajille suunnattu sijoitustuote.
Samuli Peltonen on voittanut 2. palkinnon Baltian ja Pohjoismaiden välisissä duo-kilpailuissa sisarensa Anna-Mari Peltosen kanssa vuonna 2004. Pariisin Rostropovits -kilpailuissa 2009 hän oli semifinalisti. Vuonna 2006 hän saavutti 1. palkinnon Turun kansallisissa sellokilpailuissa, ja vuonna 2007 4. sijan Paulon kansainvälisissä sellokilpailuissa. Vuonna 2008 hän voitti kansainvälisen Krzysztof Penderecki -sellokilpailun Puolassa, jossa hänet palkittiin myös erikoispalkinnolla parhaasta K. Pendereckin sellokonserton esityksestä.
Samuli Peltonen är solocellist vid Finlands nationalopera.
Han började spela cello år 1989 vid Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto i Seinäjoki under ledning av Ferenc Gyimes och Jussi Peltonen. Åren 1998-2002 studerade han vid Åbo konstakademi under ledning av Timo Hanhinen. I Sibelius-Akademin studerade han under åren 2002-2010 i professor Arto Noras klass och utexaminerades med berömliga vitsord till magister i musik år 2011.
Peltonen har kompletterat sina studier med flera mästarkurser med lärare såsom Fred Sherry, Heinrich Shiff, Gary Hoffman, Tsuyoshi Tsutsumi, Torleif Thedeen, Frans Helmersson, Martti Rousi och Marko Ylönen. För nuvarande fungerar Samuli som solocellist i Finlands nationalopera, Sibelius Piano Trio, Total Cello Ensemble samt timlärarie i cellospel och kammarmusik i Sibelius-Akademin. Peltonen har hållit mästarkurser i Finland, Italien och Estland.
Vårsäsången 2015 fungerade Samuli som solocellist i Royal Dansih opera i Köbenhamn, höstsäsongerna 2016, 2017 och 2018 i Opera Australia som solocellist i Melbourne och Sydney. Åren 2006-2016 spelade Samuli i Helsingors stadsorkester.
Samuli Peltonen har uppträtt som solist i flera finska orkestrar bla, Helsingfors stadsorkester, Radions symfoniorkester RSO, Jyväskylä Sinfonia, Tampere Filharmonia (Tampere Philharmonic Orchestra), Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (Mellersta Österbottens kammarorkester), Turun filharmoninen orkesteri (Åbo filharmoniska orkester /Åbo stadsorkester), Tapiola Sinfonietta (Esbo stadsorkester), Oulu Sinfonia (Oulu Symphony Orchestra) samt som solist i Vasa stadsorkester och Seinäjoki stadsorkester. Peltonen har uppträtt även som solist i bla English Chamber Orchestra, Östersjö-festivalen i Stockholm (Baltic Sea Festival) samt Bronislaw Huberman -Festivalen i Czestochowa i Polen.
Han har även uppträtt som mångsidig kammarmusiker i olika sammansättningar i bla, Förenta Staterna, Australien, Spanien, Island, Tyskland, Danmark och Estland, och är en bekant syn i sommarens kammarmusikfestivaler. Han har gjort radioinspelningar för Finlands Rundradio, gjort en skivinspelning som solist för Helsingfors stadsorkester i Uuno Klamis Tseremissiska fantasi. Sibelius Piano Trios debutalbum är publicerad av Yarlung-records.
Samuli Peltonen är Kaskö Musiksommars konstnärliga ledare tillsammans med Anna-Mari Peltonen.
Solocellisten Peltonen har en Giovannai Grancino -värdecello i sin användning. Anskaffninen av cellon möjliggjordes av Mandatum Life, cellon är ett investeringsföremål för professionella investerare.
Samuli Peltonen har vunnit 2:a pris i duo-tävlingen mellan Baltien och Norden med sin syster Anna-Mari Peltonen år 2004. Han var semifinalist i Rostopovits-tävlingen 2009 i Paris. År 2006 fick han 1:a pris i Åbo nationella cellotävling, år 2007 placerade han sig som 4:e i Paulo nationella cellotväling. År 2008 vann han nationella Krzysztof Penderecki -cellotävlingen i Polen, där han även prisbelönades med ett specialpris för bästa framförande av K. Penderecki-cellokonserten.