Pianotaiteilija Raili Peltonen (s.1961 Ilmajoella) tunnetaan laajasta osaamisestaan.
Säännöllinenkonsertointi niin solistina kuin erilaisissa kokoonpanoissa kulkee vahvan pedagogisen työn rinnalla.
Hän toimii Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa pianonsoiton opettajana ja säestäjänä. Raili Peltosen pianonsoiton opinnot alkoivat Ilmajoen musiikkiopistossa (op. Salli Lahdenperä), jatkuivat Pirkanmaan musiikkiopistossa (op. Lenke Erdelyi) ja Jyväskylän konservatoriossa (op.
Carlos Turriago). Yksityisesti hän opiskeli myös Meri Louhoksen johdolla. Lied-opintoja Raili Peltonen suoritti muun muassa Pentti Koskimiehen lied-luokalla sekä Collin Hansenin, Ullrich Koneffken ja Ilkka Paanasen johdolla. Mestari- ja kesäkursseilla hänen opettajinaan ovat olleet
muun muassa professorit Liisa Pohjola, Peter Eicher ja Josef Palenicek.
Kamarimusiikkiopintoja Raili Peltonen on tehnyt muun muassa Andras Szekelyn johdolla Budabestin Liszt-Akatemiassa,
Wolfgang Melhornin ja Ana Chumachenkon johdolla Savonlinnan musiikki-instituutissa. Raili Peltosella on vahva halu kehittää itseään ja tutkia musiikin eri tyylilajeja syvällisesti. Hänellä on takanaan lukuisia erikoiskursseja. Vuonna 2016 hän aloitti barokkimusiikin 3-vuotiset opinnot
Pietarsaaressa Novia amk:ssa. Cembalonsoiton opettajana toimi ensin Annamari Pölhö ja tällä hetkellä Petteri Pitko. Raili Peltonen on myös osallistunut Mitzi Myersonin, Aapo Häkkisen ja Assi Karttusen cembalokursseille.
Kamarimusiikilla on suuri merkitys Raili Peltoselle. Konsertointi Seinäjoki-kvartetin ja Pohjanmaa-kvintetin kanssa on säännöllistä ja tärkeitä kokoonpanoja ovat myös Trio Artes, Trio Cinema ja BarokkiLadyt –ensemble. Erityisen laaja ja ansiokas konserttitoiminta Raili Peltosella on sellisti Jussi Peltosen pianistipartnerina. Instrumentalistien lisäksi Raili Peltonen tekee jatkuvaa
konserttiyhteistyötä maamme eturivin laulajien kanssa.
Raili Peltonen on urallaan tehnyt lukuisia mielenkiintoisia projekteja. Näistä mainittakoon esimerkiksi espanjalaisen Ritmo e Norma –taiteilijaryhmän näyttelyihin osallistuminen säveltäjä
Carlos Cruz de Castron pianosarjan Los Elementos kantaesityksillä. Teoskokonaisuus esitettiin myös Madridissa 1999. Sulosoinnut oli puolestaan poikkitaiteellinen teos, jossa yhdistyivät tanssi (Johanna Ikola), keramiikkataide (Päivi Rintaniemi) ja Bachin musiikki (Raili ja Jussi Peltonen).
Suomen esitysten lisäksi teos vietiin Sundsvallin tanssifestivaalille vuonna 2008.
Vuonna 2010 Seinäjoen kaupunginorkesterin konserttisarjassa kantaesitettiin tilausteos Juha Lehmukselta
(Kaiutar / Larin-Kyösti) kokoonpanolla Raili Peltonen-piano, Terttu Iso-Oja-sopraano, Krister
Aho-klarinetti ja Jussi Peltonen-sello. Tilausteos Atso Almilalta (Maa jota ei ole / Södergran)
kantaesitettiin puolestaan 2012.
Vaativat säestystehtävät ovat kulkeneet mukana Raili Peltosen uralla. Vuosina 1982, 1992 ja 2001
hän toimi Turun sellokilpailun säestäjänä. Pianistina hän on ollut tuttu näky muun muassa Sibelius-Akatemian kursseilla. Raili Peltonen on ollut mukana useiden kuorojen kuten myös Peurala-Trion (Raili Peltonen-piano, Jussi Peltonen-sello ja Riikka Ranto-viulu) levytyksissä.
Vuonna 2000 hän levytti Jussi Peltosen kanssa Bachin sonaatit sellolle ja pianolle. Taito suunnitella laajempiakin musiikillisia kokonaisuuksia kuuluu Raili Peltosen osaamiseen. Hän toimi muun muassa Ilmajoen musiikkileirin johtajana 2000-2002 ja Etelä-Pohjanmaan laululeirin
johtajana 2010-2017. Vuosina 2007-2018 hän on toiminut Kaskisten kesäkonserttien taiteellisena johtajana. Raili Peltonen toimii myös Seinäjoen kaupunginorkesterin johtokunnassa.